To do

torstai 28. heinäkuuta 2011

2 yötä

H-hetki lähenee..!!

Vinkki viitonen: paras laihdutuskuuri on mennä naimisiin. Yhtään en ole yrittänyt laihduttaa, päinvastoin. Jos enää yhtään kutistun, mikä on kuulema morsiammilla mahdollista, puku tippuu...

Kuvia järjestelyistä on otettu kovasti, mutta aika riitä niiden koneelle laittamiseen.



Jännittää!! :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

6 yötä

Hetkellisiä paniikinomaisia tuntoja.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

11 yötä

Eilen käytiin kirkkoharjoituksissa ja tapaamassa pappia. Jotenki kaikki tuntuu nyt niin paljon todellisemmalta. :)
Nyt tuntuu että kirkossa on kauheesti muistettavaa. Että miltä puolelta kävellään, kummalla puolella minä olen, koska polvistutaan jne, mutta uskon että sillo ne menee kyllä jotenkin omalla painollaan. Toivottavasti. :D

Lisäksi tavattiin meidän keittiövastaavaa.
Ruoathan me tehdään itse ja nyt mietittiin määriä ja että koska ostetaan ja mistä ostetaan.

Viimenen vastauspyyntöpäivä oli perjantaina. Ihan muutamia lukuun ottamatta kaikki osas ilmoittautua eikä tarvi alkaa soittelemaan notta tullaanko sitä vai ei. Kutsuttuja taisi olla n. 120 ja ilmoittautuneita on nyt abaut 110. Aika hyvä osallistumis prosentti etten sanois! :))))

Hoideltiin myös eilen kauheesti kaikkia asioita mitä voi jo nyt ostella. Kuten lautasliinat ja kertakäyttöastiat iltapalaa varten, vessoihin pyyhkeet, kiitoslahjoja yms

Tänään on tarkotus mennä alkoon tilailemaan juomia ja kukkakauppaan miettimään kukkia.

2 työpäivää vielä ja sitten voi (pitää? tää suunnittelu on ollu niin kivaa...:D) alkaa ihan tosissaan ja oikeesti keskittymään vain ja ainoastaan häihin. JÄNNÄÄ!!

Kuvia on otettu harmillisen vähän järjestelyistä, siinä pitäis vähän parantaa.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Polttarit (14 yötä, eli 2 VIIKKOA!! :D)

Polttarinini oli viime viikonloppuna. Mulla piti olla työvuoro lauantaina ja kyllä mä 10 minuuttia kerkesinki siellä olla kunnes tutun näköinen tyttöporukka marssi sisään, laittoi kruunun päähän ja käski mennä vaihtamaan vaatteet. Olin kyllä vähän aavistellu polttareiden ajankohtaa, koska mulle oli laitettu niin kummallinen vuoro, mutta yllätyksenähän se silti kuitenkin tuli.

Viikonloppuun kuului veneilyä, zumbaa, jauhoja, suolaa ja kananmunaa, hyvää ruokaa, pelejä, parhaat kaverit ja kaikkea muuta ihanaa.

Olin odottanut ja ehkä hiukan pelännyt polttareitani, vaikka oikeasti kyllä tiesin, että voin luottaa siihen, etten joudu tekemään mitään mistä en pidä.

Sulho taas parasta aikaa viilettää jossain päin maailmaa omissa polttareissaan. Päivään on ainakin kuulunut kuudelta herätys ja ilmeisesti mm lentämistä, sumopainia, paintballia ja saunomista.

Koskakohan saan oman armaani takaisin...Vai saankohan...:D

EDIT. Valomerkin jälkeenhän se hipsi kainaloon onnellisena ( vanhalta viinalta haisten...) :D

perjantai 15. heinäkuuta 2011

kuvaus

Meille tulee valokuvaamaan ystävä, joka on kuvannut useat häät enen meitä, joten hän tietää varmasti hyvät kuvakulmat ja sen, että missä kannattaa milloinkin olla. Olen varma, että saamme ihania valokuvia tärkeästä päivästämme.
Näiden kuvien tunnelmasta pidän:




















kuvat täältä

15 yötä

Siis mitä? Mihin tää aika menee?
H-hetkeen aikaa 15 yötä! 2 viikkoa!
Ja kyllä!! Pieni jännityspaniikki alkaa iskeä.

Paljon on tehty ja paljon on vielä tekemättä.

Puku on loppusovitusta vaille valmis. Edellisellä sovitus kerralla puku istui täydellisesti, mutta paikan omistaja sanoi, että oon laihtunu hurjasti. Luulen, että se sanoo kaikille morsioille niin, jotta ne ei nyt mistään laihduttamisesta alkais stressaamaan. Mulla ei ainakaan tarkotuksena ole ollut laihduttaa, enkä tietääkseni ole myöskään laihtunut. Mutta hyvin mahdollista on, että näillä viimesillä viikoilla ruoka ei enää niin hyvin maistu...;) Puvun saan hakea kotiin vasta sitten viimesellä viikolla, jotta nähdään, että se istuu täydellisesti.

Korut on myös valmiina, mutta niitä ei ole vielä puvun kanssa mallailtu. Äidin vanha huntu kaipaisi myös vähän ehostusta. Ja äh, kampaustakaan en vielä tiedä...Jotain tällästä se kuitenkin ehkä tulee olemaan.




 Ensi viikolla pääsen kampaajan kanssa miettimään kampausta. Kaason kanssa ollaan myös mietitty hiuskoristeen tekoa äidin hääpukukankaasta.

Kengät kaipaisi kovasti sisäänajoa. Ostin varmuuden vuoksi valkoiset balleriinat kun en todellakaan ole korkokenkiin tottunut. Luultavasti jossain vaiheessa heitän kengät kokonaan pois. Eihän kukaan ehkä toivottavasti mun jalkoja kattele.

Sulhasen puku ja oheistarvikkeet pitäisi olla myös valmiina. Sitäkin pitäis sovittaa, jotta tietää onko sulho lihonut tai laihtunut. Puvun ostamisesta kun on kuitenkin jo puoli vuotta aikaa.

---

Tekstistä on ehkä havaittavissa pienenpientä paniikkia. Vaikka asiat periaatteessa on valmiina, niin niitä pikku juttuja on vielä kuitenkin niin paljon tekemättä, mitä ei vielä ole edes voinut tehdä.
Onneksi, niin ainakin vahvasti luulen, en ole bridezillatyyppiä, joka edellisenä iltana karjuu kun asiat ei mene niinkuin ne on ajateltu. Mutta voihan se olla, että jännitys purkautuu silloin...

lauantai 14. toukokuuta 2011

Häät mielessä

Aikaa häihin alkaa olemaan sen verran vähän että huomaa yhä useammin pohtivan kaikennäköstä hääjuttua. Jännittävää. :)


P.S. Pappi on nyt varmistunut. Ei saatu sitä kuka oltais haluttu. Eikä ees toiseksi parasta. Olis ollu kiva jos pappi olis ollu tuttu. Mutta tärkeintähän on että naimisiin päästään. :)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

127 aamua

Hääjärjestelyt etenee hyvää vauhtia. Ja hyvä niin. Häihin nimittäin aikaa 4 kk!

Morsiammen kengät saapuivat. Korot tuntuvat korottomien kenkien käyttäjälle hurjilta, mutta vakaa aikomus on pysyä pystyssä. Tarkoituksena on kuitenkin ostaa, ihan vaan siis varmuuden vuoksi ;D, jotkut sievät valkoiset balleriinat. Jos piha sattuu olemaan kuravelliä...

Sneak peak kengistä

Sulhasen puku on myös ostettu ja korjausompelun jäljiltä valmiina noudettavaksi. Kengät sulhaselle löytyi jo valmiina kaapista.



Ruokalistaa on vakavasti alustavasti pohdittu ja....



...kuohareita, vain ja ainoastaan arvostelumielessä maisteltu. :)

Ainoa isompi asia joka on vielä ihan auki on musiikki. Tanssivia sukulaisia on hyvin vähän, joten tuntuu turhalta palkata bändiä. Mutta toisaalta livemusa on aina parempi...

Ja se häävalssi. Tahdottais valssi, mutta kuitenki jotain uutta. Vaikeeta.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Näin kävi

Ajatuksena oli siis teettää morsiammen puku ompelijalla ja käydä vaan koklaamassa valmiita pukuja, että tietää sitten minkälainen olisi kiva.
Mutta niinhän siinä sitten kävi, että Se Oikea löytyi vahingossa. Puku on nyt ostettu. Hui.

Lisäksi sormus on kotiutettu. Ilkeä sormuskauppias teippasi laatikon kiinni, ettei sitä pääse hiplaamaan. :D

perjantai 28. tammikuuta 2011

The cake

Hääkakun on luvannut leipoa morsiammen äiti ja mansikka-aikaan kakussa tulee olemaan mansikoita. Sekä sisällä että päällä. Päälistä ei voi mahdollisen helteen takia tehdä pelkästä kermasta, joten se tulee muodostumaan kermasta ja/tai tuorejuustosta ja/tai rahkasta ja/tai vaniljakastikkeesta ja/tai valkosuklaasta tai jostain ihan muusta. Vielä on aikaa kokeilla ja maistella eri vaihtoehtoja.

Ulkonäöltä kakku olisi kiva jos näyttäisi esim joltain näistä. (kuvat lainattu)






Mahdollisena ideana, villinä sellaisena, on myös nämä


Jos miellittävää kakun koristetta tule vastaan, olkoon nämä varasuunnitelmana

lauantai 22. tammikuuta 2011

Tänään...

...käytiin sormuskaupassa...



...ja viikon päästä sen saa hakea! <3






Ollaanpahan ainakin hyvissä ajoin! :D

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

O'ou!

Tänään tajuttiin että siitä on 9 kuukautta kun lyötiin hääpäivä lukkoon ja nyt aikaa on jäljellä enää 6 kuukautta. Siis puol vuotta. 192 päivää. 4608 tuntia. !!!

Mihin se aika katosi?

                                                                           kuva http://weheartit.com

Onneksi jotain on saatu jo aikaseksikin...Jotain vaan saattaa olla vielä tekemättäkin...

Iltalukemista

lauantai 15. tammikuuta 2011

messuilua

Messuista jäi käteen 3 vanhaa Mennään naimisiin lehteä, pino mainoksia/tarjouksia kuvaajista, sormuksista, pitopalveluista, kukista ja puvuista.

Enemmän tietoa olisi tahdottu kutsuista, koristeista ja kattauksista.




Messut oli kehä kolmosen ulkopuolella asuvalle ehkä hieman liian Helsinkipainotteiset. Mutta onhan se toisaalta ihan  ymmärrettävää  että paikkakuntalaiset yritykset sinne ennemmin eksyy näytteilleasettajiksi. 

åke blomqvist on kyllä rautaa!


torstai 13. tammikuuta 2011

Satuhäät

Avausjakso missattu! Onneksi on areena.
Parasta viihdettä!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ne oikeat häämessut

Tänne mennään ja toivottavasti jotain kivaa löydetään.




perjantai 7. tammikuuta 2011

Valokuvaus

Hääsivustoja selatessa tulee miettineeksi millaisia potretteja halumme muistoksi. Kuvaaja tulee olemaan tuttu ystävä joten sitä uskaltaa varmasti kertoa kaikki toiveet tarkasti. Muiden ihania ja tunnelmallisia hääkuvia:








kuvat: http://www.ever-ours.com/ ja http://www.stylemepretty.com/

Mietinnässä on se, että missä vaiheessa ns. viralliset kuvat otetaan. Studioon emme ole menossa vaan kuvat otetaan juhlapaikalla. Morsin on vahvasti sitä mieltä, että sulhanen ei saa nähdä tulevaa vaimoaan ennen vihkimistä, joten aamulla kuvia ei voi ottaa.
Vieraiden kannalta on taas tylsää jos kuvat otetaan heti vihkimisen jälkeen. Hankalaa...

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kampauksia

Ideoita olis...




Seuraavakin olis kiva, mutta käytännön syistä (sade, tuuli, myrsky, tornado...) hiukset kokonaan kiinni tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta.

Vielä pitäis löytää hyvä ja paras kampaaja...